perjantai 15. tammikuuta 2010

Että kaksi malia voivatkin olla erilaisia!

Aluksi kuva meidän fiksusta neidistä, joka osaa asiat ja oppii suurimman osan asioista ihan suhteellisen nopeasti. Ainoina ongelmina lähinnä ajoittainen vinkuminen tai se, että yrittää lipsua annetuista tehtävistä, mutta palautuu ruotuun vaadittaessa. Oikein mukava joskin haasteellinen harrastuskoira.


Seuraavaksi kuva minun murheenkryynistäni, pojasta nimeltä Roki, jonka korvien välissä voisi olla muutakin ajatustoimintaa kuin "pallopallopallo". Oikeesti mä oon vähän tuskainen tuon kanssa. Äsken yritin noutoa ottaa. Meidän nouto rajoittuu kapulan pitoon. Tässä olemme tuskailleet säännöllisen epäsäännöllisellä harjoittelulla jo pitkään. Roki istuu ja alan tarjoamaan sille kapulaa, johon koira pomppaakin kiinni, ehtii sekunnin sadasosassa mälvätä sitä suussa sen kymmenen kertaa ja sitten sylkästä sen pois. Seuraava yhtä toivoton yritys. Poika uudelleen istumaan ja yritän sitä rauhotella. Taas alan tarjoamaan jolloin edellisen kaltainen toistuu. Kolmannella kerralla pääsen antamaan sen sille suuhun asti ilman että se hyppää, mutta mälvääminen toistuu ja sitten se tiputtaa kapulan. Näitä pari kertaa. Viimeisellä kerralla jota ennen oli pitkä istuminen paikallaan, jossa minä keräsin ajatuksiani ja koira toivoakseni rauhoittui, sain annettua kapulan suuhun - pääsin juuri ennen mälväyksen alkua koppaamaan leuan alta kiinni - sitten pienen hetken pito, irroitus ja kehut.

Tässä siis meidän palloaddikti, joka koko tuon äskeisenkin ajan mietti vain missä se pinkki ihana pallo on ja sai aikaan sen, että viimeisetkin lelut hävisivät lattioilta, vaikkakin ikäväähän se on Taran vuoksi. Tässä hän on tyypillisellä ilmeellään varustettuna:

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla pitkästä aikaa mitä teille kuuluu!

    Tara on kovin kaunis likka. :)

    VastaaPoista
  2. joo nyt on vähän tarkotus useemmin jaksaa taas päivittää tätä - toivottavasti tarkoitus myös toteutuu:D yritys hyvä 10:D

    VastaaPoista