maanantai 22. helmikuuta 2010

Takaisin koiraharrastusten pariin!

Onpas taas aikaa kulunut viime kirjotteluista. Meillä oli koiraharrastaminen vähän jäissä, lähinnä mun koulukiireiden vuoksi. Nyt meillä kuitenkin on taas jälleen paikat reeniryhmissä ja reenaaminen aktiivisena viimein taas jatkuu!

Taralle löytyi paikka Marko Parviaisen agilityryhmästä ja Rokille löytyi tokoeskari ryhmä. Mua taas puri joku reenikärpänen, sillä mtn muuta en nyt haluaisikaan tehdä kuin reenata. Pahaksi onnekseni olen nyt kuumeessa, mutta silti tänäänkin on jo ollut pakko reenailla sisällä pariin otteeseen ja iltasella varmaan kyllä riennän jo uloskin reenaamaan, kunhan tämä tästä vähän hellittää. :)

Käytiin perjantaina kymmenen maissa yöllä reenailemassa molempien kanssa. Rokin kanssa sivulletuloja ja seuraamista, Taran kanssa taas enemmän agilitypainotteista (keppejä, keinua, joitain ohjauskuvioita). Onneksi Kaisu toimi apuohjaajana ja saatiin Rokin sivulle tulot entistä paremmiksi ja itse taas sain komennettua itseni seisomaan suorassa. Taran kanssa kontaktit hyvin keinulla, keppien muistuttelua ja itse sain luottamusta koiraan. :)

Rokin kanssa alettiin laittaa aika nopeaa vauhtia palettia kasaan, jotta oltaisiin mahdollisimman hyvissä asemissa reenien alkaessa. Kesken kauden siis siirryttiin tähän ryhmään, mutta se ei hirveitä haitannut, sillä Roki ja minä kyllä molemmat osataan perusteet ihan hyvin. Sivulle tulot on parantuneet huimasti. Alkukoheltamiset on jääneet entistä vähemmälle ja nyt koira alkaakin napsahtamaan oikealle kohdalle jo heti ekoilla toistoilla, kun aiemmin ekat kerrat kohellettiin ja sitten ruettiin tekemään töitä.

Eilen Taran reenit meni tosi kivasti! Paljon opittavaa, mutta oikeasti niin pitkä tauko ku mitä meillä on takana niin neiti työskenteli oikein hyvin! :) Yks uus ohjauskuvio jäi mietintämyssyyn ja sitä pitääkin reenata taas seuraavalla kerralla kun agilityesteille päästään ja keppejä ruettiin reenaamaan verkoilla. Tarkoitus saada koira vähän matalammaksi pujottelussa että pujottelusta tulisi uivempaa. Muuria pitää myös reenailla ihan itsenäisenä esteenä. Kerran tuo kaatoikin sen, mutta onneksi tuo nyt on vain harjottelujuttu. :)

Rokin reenit illalla taas vuorostaan menivät myös hienosti. Poika oli ihmeissään kaikista hajuista, mutta keskittyi kyllä tosi hyvin ekakertalaiseksi. Sivulle tulot oli hienoja, vaikkakin sen leveää istumatapaa ihmeteltiin useastikin. Itse en kyllä siihen lähde millään tapaa puuttumaan ku sivulle tulot on kuitenkin suorat. Maahanmenoja tosin pitää harjoitella lisää, ettei paikallamakuussa valahdeta sfinksistä lonkkaan tai muuten vain röhnötetä siinä. Kaikki paikallapysymiset oli todella hyviä, häiriökontaktireenit menivät hienosti ja liikkeestä istumisessakaan ei mtn ongelmaa, kunhan huolehdin ettei jää vain vinoon istumaan, mitä pari kertaa teki.

Tarankin kanssa rupesin tänään tokoilemaan, koska Rokin reeneissä totesin, että sieltä löytyisi paljon ihmisiä, jotka voisivat jeesailla Taran luoksepäästävyyden kuntoon. :) Ei se ees mikään ylitsepääsemätön juttu olisi. Neiti piti myös suunsa kiinni tänään ihan hyvin reenatessa. Palauteltiin taas suora perusasento mieleen, kun tyttö hieman yritti siirtyä mun selän taakse, mikä todennäköisesti juontaa juurensa vasemmalle käännös harjoituksista mistä on tullut ns. "pepunkäytönyliyrittäminen". Ihana neiti! <3

Lisäksi haluan hehkuttaa, että mun serkun tyttö Silja 5v kävi meillä kylässä ja koirat olivat NIIN HIENOSTI! Ei moksiskaan siitä, että semmonen pikkutyttö täällä viipotti menemään. Silja tosin järkyttyi kerran kun Tara otti Siljan yksisarvisen suuhunsa, mutta sylkäisi sen suustaan samantien kun vain sanoi siitä sille. Siljan ilme oli kyllä järkyttynyt! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti